Puolentoista vuoden Matkalle Meripohjolassa lähti suoraan Kalajoelta 100-vuotisjuhlista joukko kirjoittamaan matkailun uutta kertomusta. Se on kertomus vetovoimasta, joka näkyy kauas. Se on kertomus luottamuksesta ja luovuudesta. Se on kertomus menestyksekkäästä yhdessä rakentamisesta. Se saa matkailijat tulemaan, viihtymään ja viipymään.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Meripohjolassa on eväät matkailun maailmankartalle


FT Karl-Erik Michelsen on Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori, kartanon isäntä Joroisista ja seutujen kehittämisen asiantuntuntija.

Tämän päivän matkailija suosii kohteiden sijasta alueita. Toscana, Bretagne, Gotlanti tai Ahvenmaa ovat alueita, joilla on vahva identiteetti ja selkeä brändi. Matkailija tulee kerran, ihastuu ja tulee toisen ja kolmannen kerran. Tarinat kertovat matkailijoista, jotka ovat tulleet samalle alueelle kymmeniä kertoja.
Sata vuotta on pitkä aika ihmisen elämässä, mutta se on vasta hyvä alku vahvalle matkailubrändille. Sadassa vuodessa Kalajoesta on kehittynyt viimeisten vuosikymmenien aikana matkailukeskus, joka tarjoaa lepoa, virkistystä ja tekemistä monenikäisille matkailijoille.
Kalajoki kuuluu Meripohjolaan, jonka arvot, kulttuuri ja ympäristö tukevat Kalajoen matkailua. Meripohjola on puurakentamista, hyvinvointia, lähiruokaa, yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä kaikkina vuodenaikoina. Voisiko Kalajoki tukea Meripohjolan kehittymistä tunnetuksi matkailualueeksi ja vastavuoroisesti voisiko Meripohjolasta olla hyötyä Kalajoen matkailulle? Vastaukset näihin kysymyksiin ovat molemmissa tapauksissa kyllä. Yksi kohde ei enää riitä, vaan matkailija haluaa tulla, viihtyä ja nauttia laajemmasta alueesta.
Tervetuloa rakentamaan Meripohjolan matkailumainetta. Tamoralaisena on hienoa saada olla mukana kirjoittamassa tuota kertomusta.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto- miten suoriudun haasteesta

Tutkintoa ohjaamassa Mauri Halonen 
Mikä on helpoin tapa tehdä tutkinto? Tätä moni tutkinnon suorittaja miettii oman arkisen työn kiireen keskellä, kun aikaan pitäisi saada tutkinnon perusteiden mukainen suoritus. Tarkoitetaanko helposti tekemisellä sitä, että asioihin ei haluta panostaa? Ei tarkoiteta. Halutaan tehdä asiat mielekkäästi ja selkeän prosessin mukaisesti. Tähän meidän on tutkinnon ohjauksessa panostettava.

Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto muodostuu omaan työhön liittyvän aidon tuotekehityshakkeen tekemisen mukana. Tarkoituksena saada aikaan uusi tuote, palvelu, prosessi tai menetelmä. Tai vaihtoehtoisesti parantaa jo olemassa olevaa. Voiko olla mielekkäämpää tapaa saada aikaan arvostettu tutkinto kuin suunnittelemalla, tekemällä, dokumentoimalla ja arvioimalla omaa normaalia ”arkista” työtä. Ei mitään liikaa, ei mitään turhaa, kuten eräässä laulussa sanotaan. Näin helppoa se on.


Tutkinnon suorittamisessa ja sen etenemisessä ohjaa ja auttaa Markkinointi-instituutin Mauri Halonen

lauantai 17. marraskuuta 2012

Miten tämä kehittäminen menee?

Kalajoen hiekkasärkät syyskuussa
Tapaamme parin viikon päästä Lestijärvellä. Matkailussa taitaa olla tapahtumassa aika raju ja radikaali muutos. Matkailun maailma on muuttunut rajattomaksi ja rajattomuus on siirtynyt verkkonäkyvyydeksi.

Olin mukana viime viikon kestäneessä Kanta-Hämeen matkailuyrittäjien matkalla Slovakiassa ja Itävallassa. Yrittäjiä oli mukana nelisenkymmentä. Erityisesti Slovakiassa aika monessa kohtaa asiat avautuivat jotenkin uuteen maailmaan. Miten matkailun maailma todella muuttuu? Olemmeko mukana  matkailun valtavirtojen hyödyntämisessä? Olemme tämän ryhmän kanssa tehneet paljon - myös matkoja. Ja niissä on jotain erityistä. Yritykset ovat olleet jo aika pitkään valmiita tarttumaan muutokseen... Matkan eväät tulevat mukaan arkeen. Pohdituttaa, miten tämä on mahdollista. Aika paljon, ja aika paljon ollaan tehty yhdessä  Oiva matkailun kehittämisprojekti.

Imatran seudulla me aloitettiin ihan pieni projekti. Luonnosta uusia matkailutuotteita. Siinä piti tehdä alkukartoitus ja sitten ... Teidän kanssa tapaaminen Kalajoella ja erityisesti Airin kanssa parit keskustelut auttoivat meidät ajattelemaan, että voitaisko tehdä ihan toisin. Ihan oikeasti - pienessäkin projektissa - lähteä yrityshyödystä? Lähteä käyttäjäkokemuksista?  Ja laittaa tuulemaan. Imatran Seudun Kehitysyhtiön kanssa tässä meillä on minusta aika hyvä fiilis. Voitaisiko me rakentaa tässä jotain samanlaista? Voitaisiko me vaan lähteä rakentamaan ja ottamaan oma paikkamme aika rajussa muutoksessa? Mietittäisikö Lestijärvellä jotain ihan uutta? Imatran alkukartoitus näyttää muuten tältä Saara ja Satu Maalla.

Tehtäiskö oikeasti radikaaleja uusia innovatiivisia palvelutuotteita`?

Innokkaasti Lestijärven kohtaamista odotellen

Jaana Utti