Puolentoista vuoden Matkalle Meripohjolassa lähti suoraan Kalajoelta 100-vuotisjuhlista joukko kirjoittamaan matkailun uutta kertomusta. Se on kertomus vetovoimasta, joka näkyy kauas. Se on kertomus luottamuksesta ja luovuudesta. Se on kertomus menestyksekkäästä yhdessä rakentamisesta. Se saa matkailijat tulemaan, viihtymään ja viipymään.

V Verkostot

3.-4.9.2013 - Kokkola



1. Lähipäivät - 3.-4.9.2013 Best Western Hotel Kokkola

Päivien palautekyselyyn pääset tästä linkistä ->

Kiitos vastauksistasi! 




On erilaisia tapoja olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Vuorovaikutus on puhumista ja kuuntelemista sekä tiedon siirtämistä. Mutta eroavaisuuksia syntyy myös henkilötasolla eli eri ihmiset esimerkiksi kuuntelevat eri tavalla. Kahden ihmisen välinen vuorovaikutus on haastavinta lajia. Siinä on pistettävä itsensä eri tavalla peliin.


On erilaisia tapoja olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Vuorovaikutus on puhumista ja kuuntelemista sekä tiedon siirtämistä. Mutta eroavaisuuksia syntyy myös henkilötasolla eli eri ihmiset esimerkiksi kuuntelevat eri tavalla. Kahden ihmisen välinen vuorovaikutus on haastavinta lajia. Siinä on pistettävä itsensä eri tavalla peliin.

On olemassa erilaisia vuorovaikutusrooleja ja –identiteettejä. Omaa vuorovaikutusidentiteettiä voidaan tukea ja viestiä ulospäin esimerkiksi pukeutumisella. Itseään voi myös brändätä ja omasta brändistä voidaan viestiä ja sitä voidaan markkinoida. Muistakaa, että olette käveleviä käyntikortteja edustamallenne yritykselle. Halutaanko viestiä statusta vai jotain muuta?


Kumpi painaa enemmän sanaton vai sanallinen? Tutkimukseen perustuva nyrkkisääntö on, että 70 prosenttia painoarvosta kuuluu sanattomalle ja 30 prosenttia sanalliselle viestinnälle. Sitä ei ehkä korostetakkaan tarpeeksi, kuinka paljon sanaton viestintä merkitsee.

Mitä tämä kuva teidän mielestä viestii ja minkälainen tilanne on kyseessä? Kumpi kuvan perusteella on hallitseva ja dominoiva henkilö tilanteessa? Kertoisiko esimerkiksi tuo Obaman käi Halosen harteilla, että hänellä on enemmän valtaa? Mitä luulette, että mitä mieltä Putin olisi tästä kuvasta? Tämä kaikki kannattaa huomioida esimerkiksi tänä päivänä sosiaalisessa mediassa kun kuvia ladataan esimerkiksi omalle facebook-sivulle.


Näissä kuvissa on havaittavissa myöskin maiden välisiä kulttuurieroja.





Esimiehen on oltava se vahvin osapuoli työyhteisössä ja siksi on johtajan roolissa mietittävä tarkkaan, mitkä ovat ne viestijäkuvaan liittyvät ratkaisut. Viestijäkuva voi olla samalla ihmisellä eri rooleissa erilainen, esimerkiksi naisen viestijäkuva on erilainen äitinä ja esimiehenä. Tärkeää on kuitenkin itse tiedostaa oma viestijäkuva ja miten ne eroavat eri tilanteissa.


Mitä teille tulee mieleen tästä henkilöstä? Onko hän uskottava? – Uskon, että hän itse ainakin uskoo kaikkeen, mitä hän puhuu. Viestinnällisesti hyvin vahva ja uskottava.



Ilmeet, eleet ja liikkeet ovat myös yksi vahvan viestijän tapa osoittaa ympäristölle omaa identiteettiä tai tiettyyn yhteisöön kuulumista.


Mikä on viestinnällisesti pahinta mitä voi tapahtua ihmiselle? Lähestytään tätä heikon viestijän näkökulmasta. Pahinta on välinpitämättömyys. Se, että sinut jätetään esimerkiksi keskustelussa täysin ulkopuoliseksi on henkilökohtaisestikin hyvin raskasta. Pidetään huolta siitä, että ketään ei koskaan missään tilanteessa jätetä keskustelun ulkopuolelle, vaan pyritään aina win-win-tilanteeseen, jossa molemmat osapuolet voittavat.






Me kasvatamme lapsia eri tavalla kuin esimerkiksi Etelä-Euroopassa. Meillä lapset kasvatetaan olemaan esimerkiksi ravintolassa mahdollisimman näkymättömiä ja hiljaan. Eihän tällöin lapsi voi oppia minkäännäköisiä vuorovaikutustaitoja, jos hän ei saa kommunikoida.

Eroja voidaan huomata myös jo pelkästään Suomen sisällä alueellisesti, esimerkiksi murteet ja muut kulttuuriset käyttäytymis- ja viestintäerot.







Asiakkuudet yrityksen menestyksen perustana - .pdf-materiaali













 Asiakkuudet ja verkostot -.pdf-materiaali
 







































2. Asiantuntijoina Hanna Hutka-Ojanen ja Laura Leskinen






3. Oppimistehtävät

4. Palaute, oman oppimisen reflektointi ja arviointi

Palautekyselyyn ->

1 kommentti:

  1. Voisiko tänne saada myös 2. päivän materiaalit liittyen asiakkuuksiin.
    terkuin Mari

    VastaaPoista